top of page

Tall Ships Races: Maarianhamina – Szczecin 26.07.-04.08.2024 kuunari Helenalla

Perjantai ja lauantai 26.-27.07.2024


Banaaneja kuunari Helenalla

Reissu alkaa kuumissa ja aurinkoisissa tunnelmissa. Maarianhaminan satamassa ihmisiä on paljon, joukossa sekä laivoja ihailemaan tullutta yleisöä, että laivojen miehistöä kulkemassa kuka mihinkin suuntaan. Perjantai kuluu pitkälti seuraavan päivän lähtöä valmistellessa. Uusi miehistö on jaettu vahteihin, ruokatarviketoimitus on tuotu ja purettu (laiva on lastattu pastalla, banaaneilla ja kaurahiutaleilla), roskia on viety maihin ja niin edelleen.


Tunnelmakuva Tall Ships Race -tapahtumasta. Kuvassa laituri, jonka molemmilla puolilla on purjealuksia.

Kun kaikki lähtövalmistelut jotka perjantaina voidaan tehdä, on hoidettu, pääsee miehistö vielä tutustumaan tapahtuma-alueen tarjoamiin aktiviteetteihin. Harmaaseen lauantaihin herätään säästä huolimatta innolla, koska iltapäivällä on edessä Maarianhaminan taaksejättäminen. Isompien laivojen perässä Helena pääsee irti laiturista noin kello viiden aikaan. Purjeet nostetaan tietenkin heti, kun se turvallisesti pystytään tekemään. Purjeiden paraati on sykähdyttävä kokemus. Iltaa ja yötä vasten merenkäynti alkaa vaikuttamaan porukkaan.





Sunnuntai 28.07.2024


Miehistö on ollut merisairauden runtelema, toiset enemmän kuin toiset. Allekirjoittanut on ollut laidan äärellä oksentamassa jo useampaan kertaan. Mutta elämä jatkuu ja maailma pyörii, merisairaudesta huolimatta. Hyvin muuten pyöriikin. Helena saavutti starttiviivan aamulla ja ylitti sen yhtenä ensimmäisistä aluksista, vain viisi sekuntia starttiajan alkamisen jälkeen! Siitä alkaen Helena on pitänyt johtoasemaa, eli alku kilpailulle on äärimmäisen lupaava.


Reittisuunnitelma kulkee Gotlannin saaren ulkopuolelta parempien tuulten toivossa, suurin osa muista aluksista kulkee hieman lyhyempää reittiä manner-Ruotsin ja Gotlannin saaren välistä. Muita kohokohtia päivässä ovat olleet kapteenin synttärit, joita juhlittiin kannella kakun ja elävän musiikin voimin.


Maanantai 29.07.2024


Merisairaus jatkuu vahvana miehistön keskuudessa. Keli on kova, mutta matka myös etenee. Fryderyk Chopin näytti hetken aikaa uhkaavasti siltä, että se tulisi meistä ohi. Yön aikana se ei kuitenkaan meitä ehtinyt ohittaa. Päivä etenee hitaanlaisesti merisairauden häiritessä työskentelyä. Merimaileja kuitenkin kertyy, mutta voitto menetetään, kun kurssi on väärä ja joudumme tekemään pari vendaa kurssin korjaamiseksi, jotta pääsemme läpi pakollisesta waypointista. Se maksaa aikaa ja voiton.


Kuunari Helena avomerellä. Horisontissa auringonlasku.

Tiistai 30.07.2024


Yötaivas on pilvetön ja yöllä merivahdissa ollessa pääsi nauttimaan Linnunradan tarjoamasta valoshow’sta, kun taivaankannen poikki kulkee tähdenlentoja ja jopa meteoriitti.


Maalilinja ylittyy kello neljän tietämillä aamuyöllä, noin kymmenen sekuntia Spanielin jäljessä. Yö on vietetty Spanielia, Tornadoa ja Stella Polarea jahdaten ja Spanielia kiritäänkin hyvin.



Aamu alkaa raivosiivoamisella, sillä stand-by tehtävät ovat jääneet hieman retuperälle, kun suurin osa miehistöstä kärsi merisairaudesta. Nyt asiaa lähdetään korjaamaan ja palautetaan normaalit rutiinit toipumisen edettyä riittävään pisteeseen. Päivällä ankkuroidutaan hetkeksi siivoamaan alusta, pitämään uimatauko, ennen kuin lopulta suunnataan Świnoujścieen rantautumaan.


Keskiviikko 31.07.2024


Aamulla tehdään rannassa rastitehtäviä joilla harjoitellaan erilaisia purjehdukseen ja merenkulkuun liittyviä taitoja.


Rasteihin kuuluu gastliinan heittoharjoituksia, merimerkkien läpikäymistä, vinssin käytön harjoittelua, kun yksi vahdin jäsenistä vinssataan kuunarimastoon, sekä pelastautumispukuun tutustumista. Aamupäivän rastien jälkeen on vapaaaikaa ja miehistö pääsee tutkimaan Świnoujścieta rauhassa. Sen lisäksi osa porukasta käy myös Fryderyk Chopinilla tutustumassa alukseen. Ei mitään Helenan veroista.


Torstai 01.08.2024


Aamulla todetaan, että Świnoujście on nähty ja käyty, joten irrotetaan köydet ja ajellaan koneella kohti seuraavaa satamaa. Kohteeksi valikoituu Trzebież, jonne rantaudutaan iltapäivällä. Rantautuminen ei suju haasteitta, sillä paikallinen satamahenkilöstö ei oikein osaa päättää mihin kohtaan Helena pitäisi kiinnittää. Saamme siis kiinnittyä ja irroittautua peräti neljä kertaa ennen kuin satamahenkilöstö pääsee yksimielisyyteen paikastamme.


Iltapäivällä runkomiehistö testaa hätäpalopumpun toimintaa ja halukkaat pääsevät myös kokeilemaan paloletkun käyttöä. Lisäksi dinghyä koeajetaan kunnolla. Illalla moni porukasta käy kiipeämässä Kapitan Glowackin mastoon.


Kuunari Helena rantautuneena, kiinni toisen aluksen kyljessä.

Perjantai 02.08.2024


Aamulla lähdetään koneajona kohti viimeistä ja virallista määränpäätä, Szczeciniä. Matka ei ole muutamaa tuntia pidempi. Szczecinin päässä paikallinen luotsiasema tervehtii meitä Maamme-laululla ja sotilailta saamme myös lipputervehdyksen ajaessamme ohi.


Szczecinissä rantaudumme HNLMS Uranian, Alankomaiden kuninkaallisen laivaston koulutuspurjealuksen, kylkeen. Toiselle puolellemme tulee puolalainen Gedania. Pääsemme tutustumaan molemmille aluksille ja ne ovat upeita.


Satamassa on aikaa kierrellä ja aivan rantautumispaikkamme vieressä on huvipuisto, esiintymislava ja ruokarekkoja.

Ilta meneekin pitkälti niihin tutustuessa.


Lauantai 03.08.2024


Lauantai alkaa juhlallisuuksien, eli paraatiasujen valmistelulla ja viimeistelyllä. Koko miehistö on innoissaan päivän tapahtumista ja hieman puoli kolmen jälkeen iltapäivällä meille osoitetut Liason Officerit tulevat hakemaan meidät Helenalta ja viemään miehistöparaatin aloituspaikkaan.

Paraati on korkeaenerginen, iloinen ja äänekäs tapahtuma. Helenalaiset tanssivat paraatin edetessä sujuvasti macarenat ja letkajenkat. Lisäksi tietysti muistettiin kertoa paraatin seuraajille ja muille paraatilaisille, että Helena on kilpailun kaunein, nopein, merisairain ja banaanirikkain alus. Luonnollisesti myös mainittiin Helenan olevan lastattu parhaalla miehistöllä, kapteenilla ja gastilla.


Kulkue päättyy Teatr Letniin, jossa on palkintoseremonia. Helena voittaa peräti kaksi palkintoa: C-luokan toisen sijan kilpailulegillä kolme ja C-luokan ensimmäisen sijan kaikkien kilpailulegien yhteenlasketussa tuloksessa. Palkintoseremonia on siis hieno kokemus.


Ilta päättyy miehistölle tarkoitettuihin bileisiin, joissa on tarjolla ruokaa, juomaa ja musiikkia.




Sunnuntai 04.08.2024


Kaikki loppuu aikanaan ja sunnuntaiaamun koittaminen tarkoitti loppua tälle reissulle Helenan kyydissä. Aluksella käy kuhina kun kaikki vahdit tekevät omaa osaansa loppusiivouksesta, samalla kun pakkaavat omia tavaroitaan. Lopulta asiat kuitenkin järjestyvät ja kaikki kokoontuvat alamessiin viimeiseen miehistökokoukseen. Tunnelma on jokseenkin haikea kun viimeisiä sanoja vaihdetaan, ihmiset hyvästelevät toisensa ja lopulta erkanevat omille teilleen.


Helenan on aika lähteä seuraaville seikkailuille uuden lastin kera.



Henkilö hyppäämässä uimaan kuunari Helenalta.

bottom of page